24 syyskuuta, 2013

Olenko trendikäs sisustaja?

Kirjoitan silloin tällöin kolumneja meidän paikalliseen lehteen Tervareittiin. Tänään julkaistiin kirjoitukseni jossa pohdin sisustuksen trendejä ja miten ne vaikuttavat sisustukseen.


Trendit ovat asioita joita tulee ja menee, varsinkin muodissa ja sisustamisessa. Loputon trendien perässä juokseminen on uuvuttavaa eikä siihen ralliin kannatakaan lähteä mukaan. Sen sijaan voi seurata uusia trendejä ja poimia niistä itselleen ideoita ja inspiraatioita. Kannattaa miettiä mikä niistä sopisi omaan kotiin ja omaan makuun. Ja voipa kaapin kätköistä jopa löytyä jotain mikä on taas pitkästä aikaa trendikästä. Vanhat perintöhuonekalut ja omat itselle tärkeät esineet voi ottaa osaksi sisustusta. Uuden ja vanhan yhdistelyssä ei ole sääntöjä. Onneksi tällä hetkellä trendejä on niin monta, että jokainen varmasti löytää omansa.



Sisustuksessa kannattaa suosia erilaisia kontrasteja; kovaa ja pehmeää, tummaa ja vaaleaa. Erilaiset metallit ja niiden sekoittelu ovat nyt pinnalla. Eniten esillä on kupari ja sehän sopiikin kauniisti syksyisiin väreihin. Jos kaapista ei löydy vanhoja kuparikattiloita, voi niitä yrittää katsella vaikka kirpputoreilta. Ja koska metallien sekoittelussa ei ole nyt mitään sääntöjä niin voi kerätä kokoelman hopeisia ja messinkisiä kynttilänjalkoja näyttäväksi ryppääksi. 



Luonto tulee koko ajan enemmän sisälle. Sisustuksessa ovat muotia puu ja muut luonnonmateriaalit. Nahka ja turkis verhoilevat huonekaluja ja kasvikuosit valtaavat tekstiilit. Myös tapeteissa on runsaasti kukka- ja köynnösaiheita. Erilaisia puulajeja voi sekoitella kuten metalleja, muodikkaita ovat etenkin kotoisat kuusi ja mänty. Puun lisäksi pinnalla ovat kovat materiaalit kuten betoni ja marmori. Betonista voi valaa pöydän kansia ja se on myös tuomassa ilmettä Iittalan uuteen Leimu-valaisimeen jonka lasiosa on muodikkaan kuparin sävyinen ja jalkaosa rouheaa betonia. Tarjolla on myös erilaisia sisustustyynyjä joissa on hauskoja eläimiä, näillä saa leikkisää ilmettä sisustukseen. Erilaisia eläinkuoseja on tekstiileissä jokaiseen makuun. Myös chevron- eli siksak-kuosi on ajankohtainen. Sitä voi olla torkkupeitoissa tai matoissa, rohkeasti myös verhoissa tai tapetissa. 



Syksyn tullen kotiin tuodaan tummempia värejä kesän kepeyden ja heleyden jälkeen. Tänä syksynä muotia ovat kauniit pehmeät vihreän sävyt sekä syvät violetin vivahteet. Luumu, täyteläinen sininen, petroliin taittuva turkoosi ja lämmin oranssi ovat värejä joita varmasti löytyy kaupoista. Myös harmaa ja musta näkyvät, piristettynä ripauksella keltaista tai yhdistettynä yönsiniseen. Uusia värejä voi tuoda kotiin helposti sisustustyynyillä ja verhoilla. Talveksi voi vaihtaa lämpöisemmän maton ja paksummat verhot. Vihreää voi tuoda kotiin myös kasvien avulla. 



Tärkeintä sisustuksessa on kuitenkin, että oma koti on omannäköinen, ja onneksi se on myös ajan hermolla olevaa sisustamista. Ole siis trendikäs ja sisusta rohkeasti kuten itse haluat.



Kuvat ovat poimintoja Elle Decorin sivuilta - Design Trends 2013.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.