18 tammikuuta, 2015

Vinkkejä taulujen ripustamiseen

Tauluilla ja valokuvilla on mukava elävöittää sisustusta. Ripustamiseen ja sommitteluun kannattaa kuitenkin käyttää hetki aikaa. Ryhmään koottuna ne pääsevät paremmin esille kuin yksittäinen kuva siellä täällä.
Seinälle ei kannata sijoittaa mitä tahansa vaan poimia esimerkiksi yhdistävä väri, jolloin seinä ei näytä kaoottiselta. Muutama satunnainen teos voi kuitenkin rikkoa ja elävöittää asetelmaa. Taulut voivat olla eri kokoisia ja mallisia yhden suuremman teoksen toimiessa ankkurina asetelmalle. Asetelma kannatataa kasata ensin lattialle tai sitten voi leikata paperista taulujen kokoisia malleja joilla tekee asetelman seinälle. Taulujen väliin kannattaa jätää noin 8 cm. Liian lähekkäin aseteltuna asetelmasta tulee ahdas kun taas liian suuret välit tekevät siitä hajanaisen ja sattumanvaraisen.




kuvat Emily Henderson

Näissä ripustuksissa on ulkoreunat samassa linjassa. Tällä tavalla voidaan yhdistää joko samankokoisia tai erikokoisia kuvia. Yhtenevä kehysten väri toimii myös yhdistävänä tekijänä.

kuva Pinterest

kuva Sarah Richardson

Tässä on pidetty alareuna linjassa. Tärkeää onkin että asetelmassa on selkeä linja, se voi kulkea myös keskellä. Kehyksissä on yhdistelty kultaa ja mustaa jotka tuovat kivasti kontrastia toisilleen.

kuva Vanessa Francis

Kuvat voi asetella myös tauluhyllylle jolloin niiden vaihtaminen on helppoa. Tummasta seinästä teokset nousevat paremmin esiin kuin vaaleasta. Television saa yhdistettyä seinälle mustavalkoisella linjalla.

kuva Pinterest
kuva Better Homes and Gardens

2 kommenttia:

  1. Pidän kollaasiseinistä. Meillä on makuuhuoneessa sellainen, kun tauluja, vanhoja kylttejä ja kaikenlaista muuta seinille ripustettavaa alkoi olla niin paljon, että niille piti keksiä ihan uudenlainen ripustustapa.

    VastaaPoista
  2. Minä muistankin, että sinulla on joskus ollut kuvia siitä. Se on hieno :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi.