08 tammikuuta, 2015

Laatoitukset vuonna 2015

Vuosi vaihtui jälleen ja nyt kirjoitetaan jo 2015. Vastahan sitä milleniumia odotettiin saapuvaksi...? Sisustuksen trendejä yleisesti esitellään näin vuoden vaihteessa monessakin blogissa. Minä ajattelin kaivella asiaa hieman syvemmältä ja keskittyä tänään siihen mitä laatoissa on pinnalla tulevana vuonna.

Metallin kiilto
Metallinhohtoa on monissa laatoissa, esimerkiksi terästä tai kuparia. Metalli tuo nykyaikaisen selkeän ilmeen. Metallin ei tarvitse välttämättä olla kiiltävää vaan se voi olla myös mattapitaista. Myös metallisilla laattalistoilla saat ilmettä laatoituksiin.

kuva


kuva


Puu ja kivi
Puukuvioisia laattoja on nykyään hyvät valikoimat ja kuosit ovat aidon näköisiä. Myös luonnolliset kiven näköiset keraamiset laatat ovat nyt pinnalla. Puukuosi yhdistettynä valkeaan peruslaattaan tuo raikkaan vaikutelman.


kuvat

kuva


Subway
Tiililadonta pitää edelleen pintansa. Ja miksipä ei, tämä klassinen ladonta on kaunis mutta sitä voi elävöittää monella tapaa. Ladonta voi olla 1/2 tai 1/3 laatan mitasta, laatat voivat olla kolmiulotteisia tai räiskyvän rohkean värisiä.



kuvat

Yksiväristä mutta monimuotoista
Sen sijaan, että sekoittaisi kylpyhuoneen laatoituksessa monia värejä, nyt kannattaa pysyä yhdessä värissä ja leikitellä laattojen muodoilla tekstuureilla. Esimerkki tästä löytyy myös meidän kylpyhuoneesta.

kuva

Mosaiikit
Mosaiikit ovat ehdottomasti se juttu juuri nyt. Ne ovat suuria ja näyttäviä ja niitä voi sekoitella keskenään. Kenties yhtä seinään ja toista lattiaan. Mosaiikkien käyttöä ei kannata pelätä, mutta varo kuitenkin liioittelemasta ettei tilasta tule sekava.


kuvat


kuva


Jännittäviä pintoja ja näyttäviä kuvioita
Laatoissa on nyt myös runsaasti pintaa, ne nousevat seinästä kolmiulotteisina. Laatat voivat olla muotoon leikattuja kappaleita joista muodostuu kuvioita tai esimerkiksi marokkolaistyylisiä näyttäviä laattoja. Myös valokuvalaattoja ja jännittäviä kuvioita löytyy.

kuva


kuva



kuva


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi.