25 helmikuuta, 2015

puisen ilmeen raikastus

Viime aikoina on tullut taas useammalta suunnalta kyselyä puupintojen raikastamisesta. Vaikka puu onkin minusta erittäin kaunis materiaali niin onhan se totta, että ajan oloon tummuneet paneelit ja kellastunut lakkapinta eivät näytä kivalle. Varsinkin kun ilmatkin ovat näin harmaita kuin viime päivinä ja aurinkoa ei näy. Silloin pieni raikastus on tarpeen. En lähtisi kuitenkaan maalaamaan kaikkia pintoja peittoon vaan elävöittäisin ilmettä eri sävyillä ja peittoasteilla. Näin mukavan näköistä siitä tulee ilman että puun tuntu häviää kokonaan.


Alla kimara kuvia yhdestä viime kesän remonttikohteesta. Siirtolapuutarhamökki kaipasi valoa ja iloa ja sitähän remontissa saatiin. Lähtötilanteessa kaikki pinnat ovat mäntypaneelia...



Katto maalattiin ensin tartuntapohjamaalilla ja sitten kahteen kertaan Paneelikatto Valkoisella. Lattia hiottiin ja lakattiin uudelleen Unica Superilla. Seiniin tuli himmeä Paneeli-Ässä joka sävytettiin Kuultavat sisävärit -kartan sävyllä Inkivääri (3467). Yksi huolella levitetty kerros riitti taittamaan keltaisuuden seinistä ja jätti paneelipinnan kauniisti esille. Kokeilimme keittiön kaapin taakse myös toista kerrosta, mutta se oli jo hieman liian peittävä.




Remontissa uusittiin samalla myös keittiö ja oven viereen lisättiin ikkuna joka tuo huimasti lisää valoa. Pienellä pintaremontilla mökki sai raikkaan ilmeen mökkitunnelman kuitenkaan kärsimättä.


2 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää - aina ei tosiaan tarvitse laittaa ihan kaikkea valkoiseksi :). Harmaa on yhtä kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin on oikein mukava. Teidänkin koti on kyllä kaunis esimerkki puun ja muiden materiaalien yhdistelystä.

      Poista

Kiitos viestistäsi.